Työpaikalla asianmukainen pukeutuminen helpottaa työntekoa ja suojaa tapaturman sattuessa. Näin on myös maanviljelyssä: 10 tai jopa 12-tuntiset työpäivät, kosteus ja lika sekä epätasainen maasto vaativat työasulta ja erityisesti jalkineilta paljon.

Arkipäivän kävelykengät kuten esimerkiksi Vagabond -merkkiset kengät on syytä jättää suosiolla siisteihin sisätöihin.

Varaudu pahimpaan

Maanviljely on voimaa ja kestävyyttä vaativa ammatti. Maanviljelijä joutuu usein nostelemaan ja siirtelemään painavia esineitä. Ammattilaisen kengissä on hyvä olla kärkisuojus, joka voi olla valmistettu esimerkiksi muovista tai teräksestä. Suojus suojaa varpaita ja jalkaterää putoavilta esineiltä ja esimerkiksi maatilan eläinten painavilta askelilta.

Mukavuutta ja suojaa

Pitkät työpäivät vaativat kengältä maksimaalista mukavuutta. Kengän on hyvä tukea jalkaa kunnolla nilkasta asti ja sisäpohjan tulisi olla mukautettu pitkiin aikoihin jaloilla ilman istumataukoja. Usein maanviljelijä joutuu olemaan jaloillaan tauotta pitkiäkin aikoja, jopa tunteja. Tällaiseen työskentelyyn esimerkiksi maastokengät tarjoavat tarpeeksi korkealuokkaista mukavuutta. Optimaalisessa tilanteessa kengät ovat niin hyvät, että työpäivän jälkeen et tunne viettäneesi koko päivää jaloillasi.

Kenkien tehtävänä on suojata jalkoja niin kosteudelta, kuumuudelta kuin maaston vaihteluiltakin. Kumisaappaat ovat monen valinta peltotöihin, mutta ne eivät välttämättä ole työhön paras jalkine. Vaikka pitkävartinen kenkä suojaa myös nilkkoja ja sääriä, on kumisaapas usein kömpelö ja epämukava jalkine, joka ei hengitä ja joka lähtee helposti jalasta jumittuessaan koloihin tai juurien alle maastossa. Valitse sen sijaan toiset, nilkan yli ulottuvat kengät tai saappaat, tai aseta kumisaappaisiin jalkaa tukeva pohjallinen.

Materiaaleja, jotka sopivat kosteisiin ja likaisiin olosuhteisiin ovat kumin lisäksi esimerkiksi nahka, mutta tämä on usein melko painavaa jalassa. Kevyempää mutta yhtä kestävää materiaalia ovat synteettiset materiaalit, jotka ovat monille tuttuja esimerkiksi urheilukengistä. Valitettavasti edullisimmat kengät eivät aina ole kaikkein ergonomisimmat tai kestävimmät, joten parempi valinta on hankkia laadukkaammat ja hinnakkaammat kengät, jotka kestävät kerralla pidemmän aikaa.

Kengän pohjan materiaalit

Kengän ulkopohja on yleensä valmistettu yhdestä näistä kolmesta materiaalista: kumista, lämpömuovattavasta polyuretaanista tai tavallisesta polyuretaanista. Kumi on erinomainen vaihtoehto töihin, joissa kengän pohjalta vaaditaan pitävyyttä. Kumipohja tarjoaa maksimaalista pitävyyttä niin kosteissa kuin kuivissakin ympäristöissä.

Lämpömuovattava polyuretaani on yleisesti ottaen kumia kevyempää ja on suunniteltu kestämään erilaisia kemikaaleja, öljyjä ja hankausta. Kestävänä materiaalina lämpömuovattava polyuretaani ei halkea helposti. Tavallinen polyuretaani on erittäin kevyttä, joustavaa ja maksimaalisen mukavuuden tarjoavaa materiaalia.

Suomessa viljellään paljon muutakin kuin viljaa ja sokerijuurikasta. Monissa puutarhoissa viljellään erilaisia kasviksia, juureksia sekä hedelmiä omaan käyttöön ja isommilla tiloilla tuotetaan hyödykkeitä myyntiin asti. Suomen kasvukaudella ehtii kasvamaan monenlaisia pelto- ja puutarhakasveja sekä marjoja ja hedelmiä.

Peltokasveista suosituin on ehdottomasti peruna ruokakulttuurimme jalusta. Perunaa viljellään kotipuutarhoissa ja palstoilla koko maassa. Varhaisperunat ovat kesän ensimmäisiä perunoita ja niiden sesonki on parhaimmillaan juhannuksen tienoilla. Muita Suomessa viljeltäviä peltokasveja ovat herneet ja pavut.

Erilaisia puutarhakasveja viljellään Suomessa valtavasti. Eniten viljellään erilaisia juureksia, joista yleisimmät ovat lanttu, punajuuri ja porkkana. Muita viljeltäviä puutarhakasveja ovat esimerkiksi kaalikasvit, sipulikasvit, salaattikasvit sekä yrtit. Maustevihanneksia eli yrttejä viljellään Suomessa ympärivuotisesti kasvihuoneissa, kun taas lämpimään aikaan niitä viljellään myös avomaalla. Suomalaisten kolme suosituinta yrttiä ovat tilli, persilja sekä basilika.

Suomessa on luonnonvaraisten marjojen lisäksi myös paljon viljeltäviä marjoja, kuten puutarhamansikka ja –vadelma sekä herukat ja karviaismarjat. Alkukesän ehdotonta aatelia ovat mansikat. Ensimmäiset mansikat kypsyvät jo juhannuksen tienoilla, mutta mansikoiden pääsato korjataan heinäkuussa. Herukoita ovat puna-, musta-, viher- ja valkoherukat, joita käytetään pääosin mehuihin sekä tuore- ja pakastemarjoina. Myös kotimaisten viinien valmistus pohjautuu pääasiassa herukoihin.

Suomessa viljellään myös paljon erilaisia hedelmiä, joista suosituin on omena. Omenoita on useita eri kesä-, syys-, ja talvilajikkeita ja niitä viljellään suurimmaksi osaksi Ahvenanmaalla. Muita kotimaassa viljeltäviä hedelmiä ovat päärynä, luumu, kirsikka ja kriikuna. Toistaiseksi niiden kaupallinen viljely on vielä vähäistä Suomessa, joten pääosin niitä kasvatetaan omaan käyttöön.

Maanviljelyn tiedetään alkaneen Kiinasta jo 7000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Suomeen viljely rantautui muutama tuhat vuotta myöhemmin. Ensimmäisiä merkkejä kasvien viljelystä Suomessa on 5300 eea., mikä oli samoihin aikoihin kuin muualla Keski-Euroopassa. Ensimmäinen viljelykasvi on oletettavasti ollut tattari ja noin 500 vuotta myöhemmin Suomessa alettiin viljelemään myös hamppua. Viljelykasvit ovat todennäköisesti levinneet Suomeen Kiinasta. Aluksi maanviljely on ollut pienimuotoista toimintaa, koska ravinnon saanti tapahtui pääosin metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä.

Ensimmäinen viljakasvi oli ohra, jonka viljely Suomessa aloitettiin 4300 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Varhaisimmat merkit viljelystä ovat löytyneet Itä-Suomesta. Siitepölyanalyysin avulla on voitu selvittää maanviljelyn historiaa Suomessa. Aluksi kaikki viljely on ollut polttoviljelyä. Polttoviljelyn muotoja ovat kaski- ja kytöviljely.

Ohran jälkeen viljakasvit alkoivat pikkuhiljaa yleistymään. Vehnää tavattiin Suomessa jo ennen ajanlaskun alkua. Varhaisella rautakaudella Suomessa alettiin viljellä ruista, joka nousi hyvin nopeasti ohran kanssa pääviljaksi. Kaura tuli hieman ruista myöhemmin. Suomen vanhimmat maataloustyökalut piikivisirpit ovat kivikauden lopulta ja vasta paljon myöhemmin on alettu käyttämään maanviljelyksessä auraa. Viljelytekniikat ja muokkausvälineet paranivat vähitellen aikojen saatossa. Keskiajan kuluessa pellon muokkaus tehostui, sillä entistä kehittyneempiä työvälineitä oli saatavilla, kuten uusia auratyyppejä.

Ruotsin vallan aikaan maanviljely Suomessa oli vielä hankalaa, koska Suomessa ei ollut vielä kunnollisia viljalaatuja tai kehittyneitä viljalytapoja. Lisäksi viljelyalat olivat pieniä. Kasvua kuitenkin tapahtui, vaikkakin hitaasti, ja kaskenpolttokerrat sekä satokerrat kasvoivat. Osassa maata peltoviljely oli jo syrjäyttänyt kaskiviljelyn. 1700-luvulla peltojen sadot olivat jo kylvömäärään nähden miltei nelinkertaistuneet. Vasta, kun vanhojen tilojen halkominen tuli luvalliseksi, kasvoi peltoalojen määrä seuraavien vuosikymmenten aikana satojatuhansia peltohehtaareja. Kaskenpolttokerrat ja satokerrat lisääntyivät. Vähitellen maanviljelys elinkeinona oli kannattavampaa.

Maatalous koki suuria muutoksia 1800-luvulla. Tieto maataloudesta lisääntyi ja oli paremmin kaikkien saatavilla. Peltoviljelyn osalta mullistavinta työmenetelmien muuttumisessa oli se, että parempia työvälineitä alettiin käyttää sekä maatalouskoneet alkoivat pikkuhiljaa yleistyä. Kaskiviljely kiellettiin kokonaan 1800-luvun lopussa. Peltoviljelyssä siirryttiin kaksivuoroviljelystä kolmivuoroviljelyyn. Kääntöaurat otettiin yleiseen käyttöön, joka puolestaan tehosti peltojen muokkausta. Myös viljan käsittely koneellistui ja tehostui. Uusia koneita keksittiin ja otettiin käyttöön; esimerkiksi viskuri keksittiin samoihin aikoihin ensimmäisten puimakoneiden kanssa.

1900-luvulle asti maanviljelys oli varsin koneistamatonta. Tämä tarkoitti sitä, että ihmiset tekivät hevosten avustuksella pääosan peltotöitä. 1900-luvulla valtaosa Suomen väestöstä sai elantonsa maataloudesta. Tämä säilyi aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. 1950-luvulla koneellistuminen alkoi toden teolla ja jo 1960-luvulla voimakas koneellistuminen vähensi maatalouden apuna käytettävien hevosten määrää. Maanviljelyssä siirryttiin traktoreiden käyttöön, jolloin viljelypinta-alaa pystyttiin kasvattamaan ja maatalous tehostui. Viljantuotanto kasvoi 1960-luvulla myös siksi, että Suomessa alettiin käyttämään maataloudessa apulantaa.

EU:n jäsenyyden myötä ympäristöasiat nousivat maataloudessa keskiöön. Lannoitteiden käyttö oli kasvanut 1970-luvulta asti, joka oli aiheuttanut kuormitusta vesistöihin. EU-ajan alettua maataloudessa alettiin kiinnittämään huomioita enemmän ympäristötekijöihin. Viljelijät sitoutuivat noudattamaan ympäristönhoito-ohjelmia. Ohjelmat sisälsivät määräyksiä esimerkiksi suojavyöhykkeistä, joita piti muodostaa peltojen ja vesistöjen väliin. Niissä asetettiin myös lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineille enimmäiskäyttörajoja. EU:n myötä myös maatalouden tukijärjestelmät muuttuivat.

Nykyisin maatalous kamppailee uusien haasteiden edessä. Maanviljelyn kannattavuudesta on keskusteltu pitkään. Suomessa on myös pitkään ollut vallitsevana suuntauksena maatilojen määrän pienentyminen sekä jäljelle jäävien tilojen koon kasvaminen.

Suomi on maailman pohjoisin maa, jossa harjoitetaan laaja-alaista kasvin viljelyä. Suomen sijainti sekä sen ilmasto vaikuttavat kasvukauden pituuteen. Lyhyt kasvukausi vaikuttaa osaltaan myös siihen, että Suomessa kannattaa viljellä kasveja, jotka ovat sopeutuneet alhaisen tehoisaan lämpösummaan sekä korjuukuntoon nopeasti kypsyviä kasveja. Jokaiselle vuodenajalle on kasvukaudessa oma merkityksensä, jonka lisäksi edeltävän kasvukauden lopussa tulee alustaa tulevaa alkavaa kautta.

Pohjoisessa sijainnista on myös positiivisia puolia. Kesän pitkät ja valoisat päivät vauhdittavat kasvien kehitystä, sillä viljelykasvit ehtivät saada yllin kyllin energiaa auringosta vuorokauden aikana. Pitkä ja kylmä talvi ei aina ole huono asia, koska se puhdistaa pellot tuholaisista ja kasvitaudeista.

Terminen kasvukausi alkaa aina keväästä ja virallisesti silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on kokoaikaisesti yli 5+ asteen ja aukeilta paikoilta on sulanut lumi. Tilannetta tulee kuitenkin seurata 10 vuorokauden ajan, sillä vuorokauden keskilämpötila saattaa vaihdella pitkään.

Keväällä viljelytyöt päästään aloittamaan vasta, kun pellot ovat kuivuneet. Peltojen kuivumista hidastaa kevään sateet sekä lumen sulamisvedet. Myös maan lämpenemistä pitää odottaa, tätä prosessia hidastavat yöpakkaset. Ajankohta vaihtelee vuosittain, mutta suurin piirtein peltotöihin päästään huhtikuun puolenvälin jälkeen. Kylvötöihin päästään normaalisti toukokuussa. Keväällä ennen peltotöiden alkamista on hyvä vielä tarkastaa työvälineet, jotta ne ovat kunnossa.

Kun maa on lämmennyt ja pelloilla ei enää seiso vesi, voidaan aloittaa maanmuokkaaminen. Keväällä suositaan kevyempää maanmuokkaamista, joka tarkoittaa kultivointia tai äestämistä. Muokkaaminen nopeuttaa myös peltojen kuivumista, jolloin kylvötöihin päästään mahdollisimman aikaisin. Peltojen muokkaamisen jälkeen voidaan aloittaa kylvötyöt. Viljan kylvömenetelmiä on erilaisia ja ne voidaan luokitella muokkausmenetelmien mukaan. Yleisin käytetty kylvömenetelmä on suorakylvö. Suorakylvöllä voidaan kylvää muokkaamattomaan maahaan. Kylvön jälkeen pelto tulee vielä lannoittaa, mikäli ei ole saatavilla riittävästi luontaista lannoitusta.

Kesän maanviljelystöihin kuuluu muun muassa kasvinsuojeluruiskutusta, maanmuokkausta sekä kesantomaiden hoitoa. Eräs ruiskutuksessa huomioitava asia on mehiläiset. Mehiläistarhaus on yleistynyt Suomessa ja mehiläisten läsnäolo hyödyttää viljelijöitä, sillä ne pölyttävät peltoja. Mehiläiset ovat herkkiä, joten viljelysmaiden ruiskutukset tulisi tehdä aina niiden lentoaikojen ulkopuolella. Ruiskutuksia ei myöskään saa tehdä enää kukkivaan kasvustoon.

Loppukesästä odotetaan varhaisimpien viljojen tuleentumista eli sadon valmistumista. Yleisin puintiaika on elokuu. Vilja on valmista puitavaksi, kun se on tuleentunut. Säiden tulee olla myös suotuisat, sillä runsas sateinen kesä hidastaa sadon valmistumista. Puimisen jälkeen vilja tulee kuivattaa varastokelpoiseksi kuivurissa. Puimisen jälkeen pelloilla tehdään vielä maanmuokkausta sekä kylvetään syyskylvöiset viljelykasvit.

Talviaikana viljelijät suunnittelevat seuraavan vuoden viljelysuunnitelman. Viljelysuunnitelmassa kasvien vuorottelu on tärkeää, jotta maa säilyttää kasvukuntonsa. Lisäksi vuorottelulla pyritään muun muassa kasvitautien ehkäisemiseen sekä helpottamaan rikkakasvitilanteen hallintaa.

Luonnonmukaisen viljelyn eli luomuviljelyn tarkoituksena on edistää luonnon monimuotoisuutta sekä luonnonvarojen suojelua. Luonnonmukaisen viljelyn keskiössä on viljelykierto, jossa eri kasvilajit vuorottelet. Viljelykasvien vaihtelulla saadaan parannettua maan viljavuutta sekä estettyä eroosiota. Lisäksi vuorottelulla ehkäistään kasvintuhoojien lisääntymistä ja säilymistä kasvustossa. Luonnonmukaisessa viljelyssä lannoitteena käytetään esimerkiksi kompostoitua karjan lantaa, kanankakkaa, kivijauhetta sekä veri- ja luujauhoa. Luomuviljelyssä hoidetaan kasvinsuojelu pääosin vuoroviljelyllä, mutta muita vaihtoehtoisia tapoja ovat lomittaisviljelyllä, biologisella torjunnalla sekä mekaanisella torjunnalla. Kasvuston aikana rikkaruohoja torjutaan muun muassa perinteisesti kitkemällä.

Tavanomaisesta viljelystä siirtyminen luomuviljelyyn ei tapahdu käden käänteessä. Aluksi viljelijän on luovuttava keinotekoisten aineiden käytöstä, jonka jälkeen hänen viljelyksillään on siirtymäaika. Tällä tarkoitetaan aikaa, jolloin peltoja viljellään luonnonmukaisesti, mutta tuote itsessään ei ole vielä luomua. Peltoa pitää viljellä valvotusti ja luonnonmukaisesti vähintään kolmen kasvukauden ajan ja kolmannen kasvukauden sadon voi laadun tarkastuksen jälkeen myydä luomuna.

Eräs luomuviljelyn ongelma on sen suuri työmäärä verrattuna tavalliseen viljelyyn. Luomuviljelyn teettämä työmäärä on arviolta 30 % enemmän kuin tavallisessa viljelyssä. Lisäksi luomuviljelyn satotasot ovat tavallista viljelyä heikommat.

Luonnonmukainen viljely on Suomessa valvottua viljelyä. Suomessa luomuviljelyä valvovat Evira ja Ely-keskukset. Kaikkien luomuviljelijöiden tulee olla rekisteröityjä, jonka lisäksi edellytyksenä on säännöllinen ammatillinen kouluttautuminen.

Luomuviljelyä ja sen vaikutuksia on tutkittu paljon. Luonnonmukainen viljely on saanut osakseen toisaalta negatiivistakin palautetta. Luonnonmukaista viljelyä on kritisoitu siitä, että sen ympäristövaikutukset eivät olisi niin hyvät kuin niiden luullaan olevan. Tutkimuksissa on osoitettu, että luomuviljelyn ympäristövaikutukset ovat paremmat hehtaaria kohden kuin tavanomaisilla viljelymenetelmiä käyttävien. Koska luomuviljely tuottaa heikomman sadon pinta-alayksikköä kohden kuin tavallinen viljely on sen ympäristövaikutukset tuotettua tonnia kohden huonommat.

Luomuviljelyn suosio on ollut viime vuosikymmenen aikana nousujohteinen. Vuonna 2015 luomutiloja oli Suomessa yhteensä 4215. Kaikesta peltoalasta 9,9 % oli luomualaa, mikä kattaa 224615 hehtaaria Suomen kokonaispeltoalasta. Suomen hallituksen ja maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on lisätä vuoteen 2020 mennessä luomuviljeltyä peltoalaa 20 %.

Osa kotimaisista maatiloista tarjoaa tuotannon lisäksi myös muita palveluja, kuten maatilalomia ja ateriapalveluja. Suomen maaseutu tarjoaa monipuolisia elämyksiä rauhallisessa miljöössä. Maaseutumatkailuun kuuluu majoitus- ja ateriapalveluiden lisäksi monipuolisten aktiviteettien tarjoaminen. Ennen kaikkea se on erinomainen tilaisuus tutustua maatilan arkeen, eläimiin ja ympäristöön.

Tiloilla tarjotaan eritasoisia majoituksia aina telttamajoituksesta täysihoitoon. Majoitusvaihtoehtoina saattaa olla myös aitta, saunatupa sekä piha- tai päärakennuksen kamari. Suurin osa maatilayrityksistä tarjoaa ruokaa, päivittäin saatavilla on niin aamiaista kuin lounastakin. Pääosin ruoka valmistetaan kotikeittiössä tilan omista antimista, mutta vaihtoehtoisesti suositaan myös lähellä tuotettua ruokaa eli lähiruokaa.

Monipuoliset aktiviteetit vetävät matkailijoita puoleensa. Maaseudulla tekemisen kirjo on valtava, eri tiloilla on mahdollista koittaa erilaisia aktiviteetteja, kuten pyöräilyä, kalastusta, ratsastusta tai vaikka lintujen bongausta. Talvisaikaan on tarjolla lumikenkäretkiä, valjakkoajoa ja murtomaahiihtoa. Kaikessa tekemisessä saa olla kosketuksissa luonnon ja perinteiden kanssa. Lisäksi maatiloilla voidaan tarjota opastuksia erilaisiin käden töihin, kuten huovutukseen tai kynttilän valamiseen.

Maaseutumatkailussa on mahdollisuus tutustua tilan toimintaan. Tiloilla voi joko osallistua maatilan askareisiin tai seurata miten niitä tehdään. Tilojen työt vaihtelevat niiden tuotantosuunnan mukaan. Tuotantosuuntia ovat esimerkiksi viljanviljely, avomaatuotanto tai muu laidunkarja.

Pääosin tilan töihin osallistuminen tarkoittaa osallistumista erilaisiin talkootöihin. Maatiloilla, jossa on eläimiä, on kuitenkin mahdollista osallistua eläinten hoitoon. Tiloilla saattaa päästä myös heinätöihin tai polttopuiden tekoon.