Suomi on maailman pohjoisin maa, jossa harjoitetaan laaja-alaista kasvin viljelyä. Suomen sijainti sekä sen ilmasto vaikuttavat kasvukauden pituuteen. Lyhyt kasvukausi vaikuttaa osaltaan myös siihen, että Suomessa kannattaa viljellä kasveja, jotka ovat sopeutuneet alhaisen tehoisaan lämpösummaan sekä korjuukuntoon nopeasti kypsyviä kasveja. Jokaiselle vuodenajalle on kasvukaudessa oma merkityksensä, jonka lisäksi edeltävän kasvukauden lopussa tulee alustaa tulevaa alkavaa kautta.

Pohjoisessa sijainnista on myös positiivisia puolia. Kesän pitkät ja valoisat päivät vauhdittavat kasvien kehitystä, sillä viljelykasvit ehtivät saada yllin kyllin energiaa auringosta vuorokauden aikana. Pitkä ja kylmä talvi ei aina ole huono asia, koska se puhdistaa pellot tuholaisista ja kasvitaudeista.

Terminen kasvukausi alkaa aina keväästä ja virallisesti silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on kokoaikaisesti yli 5+ asteen ja aukeilta paikoilta on sulanut lumi. Tilannetta tulee kuitenkin seurata 10 vuorokauden ajan, sillä vuorokauden keskilämpötila saattaa vaihdella pitkään.

Keväällä viljelytyöt päästään aloittamaan vasta, kun pellot ovat kuivuneet. Peltojen kuivumista hidastaa kevään sateet sekä lumen sulamisvedet. Myös maan lämpenemistä pitää odottaa, tätä prosessia hidastavat yöpakkaset. Ajankohta vaihtelee vuosittain, mutta suurin piirtein peltotöihin päästään huhtikuun puolenvälin jälkeen. Kylvötöihin päästään normaalisti toukokuussa. Keväällä ennen peltotöiden alkamista on hyvä vielä tarkastaa työvälineet, jotta ne ovat kunnossa.

Kun maa on lämmennyt ja pelloilla ei enää seiso vesi, voidaan aloittaa maanmuokkaaminen. Keväällä suositaan kevyempää maanmuokkaamista, joka tarkoittaa kultivointia tai äestämistä. Muokkaaminen nopeuttaa myös peltojen kuivumista, jolloin kylvötöihin päästään mahdollisimman aikaisin. Peltojen muokkaamisen jälkeen voidaan aloittaa kylvötyöt. Viljan kylvömenetelmiä on erilaisia ja ne voidaan luokitella muokkausmenetelmien mukaan. Yleisin käytetty kylvömenetelmä on suorakylvö. Suorakylvöllä voidaan kylvää muokkaamattomaan maahaan. Kylvön jälkeen pelto tulee vielä lannoittaa, mikäli ei ole saatavilla riittävästi luontaista lannoitusta.

Kesän maanviljelystöihin kuuluu muun muassa kasvinsuojeluruiskutusta, maanmuokkausta sekä kesantomaiden hoitoa. Eräs ruiskutuksessa huomioitava asia on mehiläiset. Mehiläistarhaus on yleistynyt Suomessa ja mehiläisten läsnäolo hyödyttää viljelijöitä, sillä ne pölyttävät peltoja. Mehiläiset ovat herkkiä, joten viljelysmaiden ruiskutukset tulisi tehdä aina niiden lentoaikojen ulkopuolella. Ruiskutuksia ei myöskään saa tehdä enää kukkivaan kasvustoon.

Loppukesästä odotetaan varhaisimpien viljojen tuleentumista eli sadon valmistumista. Yleisin puintiaika on elokuu. Vilja on valmista puitavaksi, kun se on tuleentunut. Säiden tulee olla myös suotuisat, sillä runsas sateinen kesä hidastaa sadon valmistumista. Puimisen jälkeen vilja tulee kuivattaa varastokelpoiseksi kuivurissa. Puimisen jälkeen pelloilla tehdään vielä maanmuokkausta sekä kylvetään syyskylvöiset viljelykasvit.

Talviaikana viljelijät suunnittelevat seuraavan vuoden viljelysuunnitelman. Viljelysuunnitelmassa kasvien vuorottelu on tärkeää, jotta maa säilyttää kasvukuntonsa. Lisäksi vuorottelulla pyritään muun muassa kasvitautien ehkäisemiseen sekä helpottamaan rikkakasvitilanteen hallintaa.

Luonnonmukaisen viljelyn eli luomuviljelyn tarkoituksena on edistää luonnon monimuotoisuutta sekä luonnonvarojen suojelua. Luonnonmukaisen viljelyn keskiössä on viljelykierto, jossa eri kasvilajit vuorottelet. Viljelykasvien vaihtelulla saadaan parannettua maan viljavuutta sekä estettyä eroosiota. Lisäksi vuorottelulla ehkäistään kasvintuhoojien lisääntymistä ja säilymistä kasvustossa. Luonnonmukaisessa viljelyssä lannoitteena käytetään esimerkiksi kompostoitua karjan lantaa, kanankakkaa, kivijauhetta sekä veri- ja luujauhoa. Luomuviljelyssä hoidetaan kasvinsuojelu pääosin vuoroviljelyllä, mutta muita vaihtoehtoisia tapoja ovat lomittaisviljelyllä, biologisella torjunnalla sekä mekaanisella torjunnalla. Kasvuston aikana rikkaruohoja torjutaan muun muassa perinteisesti kitkemällä.

Tavanomaisesta viljelystä siirtyminen luomuviljelyyn ei tapahdu käden käänteessä. Aluksi viljelijän on luovuttava keinotekoisten aineiden käytöstä, jonka jälkeen hänen viljelyksillään on siirtymäaika. Tällä tarkoitetaan aikaa, jolloin peltoja viljellään luonnonmukaisesti, mutta tuote itsessään ei ole vielä luomua. Peltoa pitää viljellä valvotusti ja luonnonmukaisesti vähintään kolmen kasvukauden ajan ja kolmannen kasvukauden sadon voi laadun tarkastuksen jälkeen myydä luomuna.

Eräs luomuviljelyn ongelma on sen suuri työmäärä verrattuna tavalliseen viljelyyn. Luomuviljelyn teettämä työmäärä on arviolta 30 % enemmän kuin tavallisessa viljelyssä. Lisäksi luomuviljelyn satotasot ovat tavallista viljelyä heikommat.

Luonnonmukainen viljely on Suomessa valvottua viljelyä. Suomessa luomuviljelyä valvovat Evira ja Ely-keskukset. Kaikkien luomuviljelijöiden tulee olla rekisteröityjä, jonka lisäksi edellytyksenä on säännöllinen ammatillinen kouluttautuminen.

Luomuviljelyä ja sen vaikutuksia on tutkittu paljon. Luonnonmukainen viljely on saanut osakseen toisaalta negatiivistakin palautetta. Luonnonmukaista viljelyä on kritisoitu siitä, että sen ympäristövaikutukset eivät olisi niin hyvät kuin niiden luullaan olevan. Tutkimuksissa on osoitettu, että luomuviljelyn ympäristövaikutukset ovat paremmat hehtaaria kohden kuin tavanomaisilla viljelymenetelmiä käyttävien. Koska luomuviljely tuottaa heikomman sadon pinta-alayksikköä kohden kuin tavallinen viljely on sen ympäristövaikutukset tuotettua tonnia kohden huonommat.

Luomuviljelyn suosio on ollut viime vuosikymmenen aikana nousujohteinen. Vuonna 2015 luomutiloja oli Suomessa yhteensä 4215. Kaikesta peltoalasta 9,9 % oli luomualaa, mikä kattaa 224615 hehtaaria Suomen kokonaispeltoalasta. Suomen hallituksen ja maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on lisätä vuoteen 2020 mennessä luomuviljeltyä peltoalaa 20 %.

Osa kotimaisista maatiloista tarjoaa tuotannon lisäksi myös muita palveluja, kuten maatilalomia ja ateriapalveluja. Suomen maaseutu tarjoaa monipuolisia elämyksiä rauhallisessa miljöössä. Maaseutumatkailuun kuuluu majoitus- ja ateriapalveluiden lisäksi monipuolisten aktiviteettien tarjoaminen. Ennen kaikkea se on erinomainen tilaisuus tutustua maatilan arkeen, eläimiin ja ympäristöön.

Tiloilla tarjotaan eritasoisia majoituksia aina telttamajoituksesta täysihoitoon. Majoitusvaihtoehtoina saattaa olla myös aitta, saunatupa sekä piha- tai päärakennuksen kamari. Suurin osa maatilayrityksistä tarjoaa ruokaa, päivittäin saatavilla on niin aamiaista kuin lounastakin. Pääosin ruoka valmistetaan kotikeittiössä tilan omista antimista, mutta vaihtoehtoisesti suositaan myös lähellä tuotettua ruokaa eli lähiruokaa.

Monipuoliset aktiviteetit vetävät matkailijoita puoleensa. Maaseudulla tekemisen kirjo on valtava, eri tiloilla on mahdollista koittaa erilaisia aktiviteetteja, kuten pyöräilyä, kalastusta, ratsastusta tai vaikka lintujen bongausta. Talvisaikaan on tarjolla lumikenkäretkiä, valjakkoajoa ja murtomaahiihtoa. Kaikessa tekemisessä saa olla kosketuksissa luonnon ja perinteiden kanssa. Lisäksi maatiloilla voidaan tarjota opastuksia erilaisiin käden töihin, kuten huovutukseen tai kynttilän valamiseen.

Maaseutumatkailussa on mahdollisuus tutustua tilan toimintaan. Tiloilla voi joko osallistua maatilan askareisiin tai seurata miten niitä tehdään. Tilojen työt vaihtelevat niiden tuotantosuunnan mukaan. Tuotantosuuntia ovat esimerkiksi viljanviljely, avomaatuotanto tai muu laidunkarja.

Pääosin tilan töihin osallistuminen tarkoittaa osallistumista erilaisiin talkootöihin. Maatiloilla, jossa on eläimiä, on kuitenkin mahdollista osallistua eläinten hoitoon. Tiloilla saattaa päästä myös heinätöihin tai polttopuiden tekoon.

Kumina on kaksi- tai monivuotinen maustekasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena tai viljeltynä. Luonnossa kumina kasvaa pihoilla, kedoilla, pientareilla tai laitumilla. Kumina tarvitsee kasvupaikaksi aurinkoisen paikan. Kumina myös talvehtii hyvin ja se kylväytyy itsestään. Suomen luonnossa esiintyy useita kuminaa muistuttavia kasveja, kuten koiranputki ja siankärsämö.

Kuminaa käytetään pääosin mausteteollisuudessa sekä leipomoteollisuudessa, mutta jonkin verran myös lihateollisuudessa ja lääketeollisuudessa. Suomessa kasvatetun kuminan siemenissä on mitattu olevan jopa kolme kertaa enemmän aromaattisia öljyjä Keski-Euroopassa viljeltyyn kuminan siemeniin verrattuna.

Kuminaa on alettu viljelemään Suomessa 1990-luvulla, jolloin viljely oli pienimuotoista. Nykyisin viljelyala on jo suurempi kuin sokerijuurikkaalla ja se kattaa yli 20000 hehtaaria. Suomessa kuminaa viljellään etelästä aina Oulun leveysasteille asti.

Valtaosa Suomen kuminan viljelijöistä on sopimusviljelijöitä, jotka myyvät satonsa suoraan jatkojalostajille. Suomessa on muutama kuminan jatkojalostukseen erikoistunut yritys, joista suurin vie kuminaa yli 40 eri maahan.

Suomesta viedään kuminaa useaan eri maahan. Keskeisimpinä viennin kohteina ovat Eurooppa, Aasia ja Yhdysvallat. Suomella on kuminan maailmanmarkkinoista yli neljännes. Muita suuria kuminan tuottajamaita ovat Egypti, Alankomaat, Kanada ja Itävalta.

Suomalainen kumina on maailmalla erittäin haluttua, sillä se on hyvin korkealaatuista. Kumina myös kasvaa Suomen maaperällä suhteellisen hyvin. Suomen kasvukausi on hyvin valoisa ja pitkä, mikä tekee suomalaisesta kuminasta huomattavasti öljypitoisemman ja maukkaamman kuin muissa maissa.